keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Ihanaa jogurttia

Boom! Rahkaa on nyt joka paikassa, näköjään myös jogurtissa. Jatkoimme maitotuotteiden testaamista ja otimme tänään suurennuslasin alle trendikkäiltä vaikuttavat Arla Ingmanin Ihana Rahkaisa -jogurtit. Makuja on 180g annospikareissa valittavana kolme: raparperi-vanilja, omena-päärynä ja mustikka-vadelma. Nappasimme maitohyllystä nämä kaikki mukaan kokeiluun.


Tuotteen pakkaus on nätti ja harmoninen. Suunnittelussa on onnistuttu ja tuote on houkuttelevan näköinen. Ei mitään turhaa hömpötystä pakkausmerkinnöissä, vaan ainoastaan kaikki oleellinen. Peukut pystyyn ja lusikka suuhun!

Ensimmäisenä piinapenkkiin joutuu raparperi-vanilja. Kannen alta paljastuu vaaleanhaalea punertava jogurtti, jossa on havaittavissa selkeitä sattumia. Ulkonäön perusteella voisi luulla tämän olevan erheellisesti mansikkajogurttia, tuoksun perusteella arvaus osuu oikein raparperiin. Mielenkiintoista! Ensimmäisen maistiaisen myötä herää kuitenkin kysymys: missäs se rahka on? Ihan tavalliselta jogurtilta maistuu, vaikka tuoteselosteen mukaan purnukan sisällöstä 30 prosenttia on maitorahkaa. Tavalliseen jogurttiin verrattuna koostumus on paksumpi: tuote on ihanan täyteläinen ja pehmeä, oikea herkkujogurtti! Raparperi maistuu voimakkaasti ja vanilja komppaa taustalla. Makeusaste on kohdillaan, eikä tämän jälkeen tule sokeriöverifiilis. Sopivaa kirpsakkuutta jopa havaittavissa. Kiteytettynä, ihanaa.



Positiivisin mielin siirryimme siis makuvariaatioon numero kaksi: omena-päärynä. Purkista löytyy melkein vihertävää, lähes väritöntä kamaa. Avatessa sieraimiin pompsahtaa sekoitus esanssista päärynämehukatin ja päärynäsiiderin tuoksua - ei kovin lupaavaa. Yleisvaikutelma on muutenkin vähän laimea ja esanssinen. Oikeaa päärynää ja omenaa tuotteessa on kumpaakin vain kolme prosenttia ja sen huomaa. Esanssinen päärynän maku on vallitseva. Suutuntuma ei ole yhtä miellyttävä kuin sisaruksilla ja sattumat ovat outoina paloina jogurttimassan seassa. Ei jatkoon. Pisteitä kuitenkin siitä, että näistä kolmesta tämän koostumus on rahkamaisin. Lisähuomio! Jos makea ja päärynä maistuu, kannattaa omppu-päron napata ostoskoriin edes testimielessä. Jotkut tykkää, jotkut ei!


Viimeisenä käsittelyyn pääsee mustikka-vanilja. Ulkonäkö ja tuoksu eivät poikkea oikeastaan ollenkaan tavallisesta mustikkajogurtista. Mustikan ystävä alkaa siis mielellään pistellä jogurttia poskeensa. Koostumus on kaikista vellimäisin ja vadelma on läsnä lähinnä siemeninä. Hyvältä maistuva tuote, mutta miksi maksaa ekstraa, kun saman makuista tavaraa saa perusmerkin alta.


SPEKSIT:
Ravintosisältö/100g (kaikilla sama).
Energiaa: 80 kcal
Rasvaa: 1,5g, josta tyydyttyneitä rasvahappoja 1,0g
Hiilihydraattia: 11g, josta sokeria 11g.
Proteiinia: 5,0g
Suolaa: alle 0,1g
Kalsiumia: 100mg 

...ei siis voida puhua mistään terveyspommista!

#jösses #missärahka #naminami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti